Uimakoulut

Foiben perheuimakoulussa opetellaan pilke silmäkulmassa uusia taitoja, joten erilaiset leikit ja tehtäväradat kuuluvat opetukseen olennaisena osana. Perheuimakoulun tärkeimpiä tavoitteita on oppia nauttimaan vedestä ja liikkumaan siinä itsenäisesti. Aluksi opettelemme uinnin alkeita ja etenemme haastavampiin asioihin. Perheuimakoulussa lapsen oma vanhempi on lapsen kanssa altaassa. Ryhmäkoko vaihtelee kahdeksasta kymmeneen. Foiben perheuimakoulut pidetään tiistaisin klo 19.00-19.30 (Meduusat), perjantaisin klo 18.30-19.00 (Meduusat) ja klo 19.00-19.30 (Saukot). Sunnuntaisin perheuimakoulu pidetään klo 19.00-19.30 ja se on tarkoitettu Merileijonille.

Perheuimakouluryhmät

Meduusat (yli 5-vuotiaat)

Ryhmä on tarkoitettu lapsille, jotka harjoittelevat uimaan tai uivat alle 10 metriä. Tarkoitus on oppia perustaitoja; kellunnat, liuku, sukeltaminen, alkeisselkä ja myyräuinti. Tavoitteena on myös tietysti vedessä olemisesta nauttiminen.

Saukot (yli 5-vuotiaat)

Ryhmä on tarkoitettu yli 10 metriä uiville lapsille. Tarkoitus on vahvistaa jo opittuja taitoja alkeisselässä ja myyräuinnissa sekä harjoitella alkeisrintaa ja selkäkroolia. Ryhmä kokeilee myös erilaisia hyppyjä, sukelluksia ja hengenpelastuksen alkeita.

Merileijonat (yli 6-vuotiaat)

Ryhmä on tarkoitettu lapsille, jotka osaavat uida eri uintitekniikoilla yli 10 metriä. Ryhmä harjoittelee uintitekniikoita, käännöksiä, hyppyjä sekä hengenpelastuksen alkeita. Erilaiset tehtäväradat ja sukellukset kuuluvat myös tämän ryhmän ohjelmaan. Tavoitteena on saavuttaa monipuolinen uimataito.

Yhteydenottopyyntö

Jätä yhteystietosi, niin otamme sinuun yhteyttä.

Laskutehtävällä varmistetaan, että kyseessä ei ole roskaposti.

Ohjeet ilmoittautumiseen

  1. Lue Aqua Trion ilmoittautumisohjeet
  2. Soita tarvittaessa Ristolle 040 510 0051

Lopettaminen

Risto Nissilä
info@aquatrio.fi